Ruhtinaan pidot

Liveroolipeli Kiovan Rusinmaalla

“Hän kulki ylhäiseen ruokasaliin,
riuhtaisi oven levälleen,
teki ristinmerkin niin kuin on kirjoitettu,
teki kumarrukset, niin kuin on opetettu,
kaikkiin kolmeen neljään suuntaan kumarsi syvään,
Vladimir-ruhtinaalle erityisesti,
ja vielä hänen kaikille alamaisilleen ruhtinaille.
Hän istuutui tammipöytien ääreen,
pöytää kiertäville penkeille,
syömään makeita herkkuja,
juomaan metisiä juomia.”

Vuosi 6497 maailman luomisesta
Kun suuriruhtinas Vladimir oli vahvistanut valtansa pääkaupungissa Kiovassa, hän kiersi laajaa valtakuntaansa ja asetti omakätisesti jälkeläisensä hallitsijoiksi eri kaupunkeihin. Kevään kynnyksellä hän saapui Polotskin kaupunkiin. Polotskin pajarit ottivat Vladimirin seurueineen ystävällisesti vastaan ja järjestivät suuren juhlan uuden hallitsijansa kunniaksi. Juhlaa vietettiin kolme päivää ja kolme yötä, ja sen ajan jokainen oli tervetullut tapaamaan suuriruhtinasta ja hänen seuruettaan.

Kiovan Rusinmaalle sijoittuva kevyt historiallinen Ruhtinaan pidot -liveroolipeli järjestetään lauantaina 22.4.2017 Porvoossa, Kerkkoon Havulinnassa (Kerkkoontie 306, Porvoo) noin 50-60 pelaajalle. Pelimaksu on enintään 25 euroa, ja siihen sisältyy pitoruoka. Pelinjohto laatii hahmokonseptit, joita kehitetään yhteistyössä pelaajien kanssa. Peli sopii niin kokeneille kuin aloittelijoillekin eikä sillä ole ikärajaa – pienetkin lapset ovat tervetulleita huoltajan seurassa.

Ilmoittautuminen avataan tammikuun aikana ja se päättyy 13.2.2017.