Maiden ja valtioiden olemuksesta

Vuonna 989 maailmassa ei ollut ainuttakaan nykyisenkaltaista territoriaali-kansallisvaltiota, vaikka monet nykyiset valtiot laskevat historiaansa niinkin kaukaa. Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että kunkin valtion alue oli niin laaja kuin mitä se pystyi verottamaan. Samaa heimoa olevien välillä oli usein solidaarisuutta, mutta toisaalta esimerkiksi kilpailevien ruhtinaiden välisissä kamppailuissa ei epäröity kääntyä “omia” vastaan, vaikka yhdessä vihollisena pidettyjen heimojen kanssa.

Esimerkiksi Kiovan Rusinmaan näennäinen yhtenäisyys perustuu uskollisuudelle yhteistä hallitsijaa kohtaan, joka on sotilaallisen voiman avulla pakottanut kilpailevat hallitsijat alamaisikseen. Sukulaisuussuhteet, jotka leviävät naimakauppojen kautta eri heimojen ja kansojen välille, ovat huomattavasti merkityksellisempiä kuin abstrakti etnisiteetti tai jonkin “kansan” jäsenyys.

Kiovan Rusinmaan synty

Nestorin kronikka, Venäjän varhaishistorian tärkein kertova lähde, kertoo Kiovan Rusinmaan synnystä näin:

Vuonna 869 merentakaiset varjagit kantoivat veroa tsuudeilta, sloveeneilta, merjalaisilta, vepsäläisiltä ja krivitseiltä. Vuonna 862 nämä karkoittivat varjagit ja alkoivat hallita itse. Mutta suku nousi sukua vastaan, ja he alkoivat taistella keskenään. Ja he päättivät kutsua rusien nimellä kutsutut varjagit hallitsemaan heitä, sillä heidän maansa oli rikas mutta vailla järjestystä. He kutsuivat meren takaa kolme rusien veljestä. Vanhin Rurik asettui hallitsemaan Novgorodiin, toinen Sineus Belozeroon ja kolmas Truvor Izborskiin. Ja ruseista Venäjän maa sai nimensä.

Tutkijat ovat Nestorin kronikan väitteistä montaa mieltä, mutta suuriruhtinas Vladimirille alamaisineen tämä tarina hänen isoisoisästään Rurikista on täyttä totta.

 

Kiovan Rusinmaa pohjoisesta etelään

Vladimirin valtakunnan pohjoisin kaupunki -ja varjaagien ensimmäinen tukikohta idäntiellä- on Staraja Ladogan (Vanhan Laatokan) kaupunki Laatokanjärven etelärannalla. Sieltä pääsee lyhyttä Neva-jokea pitkin länteen Itämerelle eli Varjaagien merelle. Laatokasta etelään laskee Olhavanjoki kohti Ilmajärveä: sen rannalla on taas Novgorod, joka on pohjoisen tärkein kauppakaupunki. Tällä alueella asuu sloveenien voimakas slaaviheimo, jonka nimestä varjaagien käyttämä yleistermi slaavi on peräisin. Sloveenit ovat teknisesti ja yhteiskunnallisesti samalla tasolla varjaagien kanssa, ja pitkä yhteiselo on hyvin pitkälti sulattanut nämä kaksi ryhmää toisiinsa. Sloveenit asuttavat melko kapeaa kaistaletta Olhavanjoen molemmin puolin: ympäröivät metsät ovat pitkälti (suomensukuisten) tsuudien, merjojen, karjalaisten ja eestien hallussa. Suurin osa näistä heimoista maksaa veroa Novgorodiin mutta hallitsevat käytännössä itse itseään.

Novgorodin eteläpuolella on soita, joiden takaa alkavat Venäjänmaan kaksi suurta jokea, Dnepr sekä Volga. Molemmille näistä pääseminen vaatii laivojen ja veneiden kuljettamista maakannasten yli, suoraa vesireittiä Olhavalta ei siis ole. Dnepr virtaa suoraan etelään ja laskee Mustaanmereen, Volga taas itään ja sitten etelään ja laskee Kaspianmereen. Lisäksi samalta seudulta länteen laskee Väinäjoki, jota pitkin pääsee Varjaagien meren etelärannalle: tämä reitti oli muutama sukupolvi sitten hyvin vilkas, kunnes ruhtinas Rurikin aikaan pohjoinen reitti Laatokan kautta sai ensisijaisen aseman.

Volgan yläjuoksu on varjaagien ja slaavien hallussa Muromiin ja Nizhny Nodgorodiin asti. Ok-joen varrella asuu monia sotaisia suomalaisia ja slaavilaisia heimoja, jotka kuitenkin nyt maksavat veroa Kiovalle. Oka-joen jälkeen alkavat entiseen Kasaarien valtakuntaan kuuluvan Bolgarinmaan alueet, jonne varjaagit eivät ennen uskaltaneet purjehtia kuin rauhallisina kauppiaina. Suuriruhtinas Sviatoslav, Vladimirin isä, kuitenkin voitti kasaarit ja tuhosi näiden pääkaupungin kaksikymmentä vuotta sitten.

Kun taas lähdetään seuraamaan Dnepriä alaspäin päädytään ensin krivitsien Smolenskiin ja siitä länteen Polotskin kaupunkiin. Jälkimmäisen suuriruhtinas Vladimir valloitti kymmenkunta vuotta sitten pakkonaiden samalla sen ruhtinattaren Rognedan. Smolenskista etelään sijaitsee Kiova, poljaanien slaaviheimon tärkein kaupunki. Kiova on Vladimirin pääkaupunki ja koko Kiovan Rusinmaan keskus.

Kiovan eteläpuolisilta tasangoilta suuriruhtinas Oleg ajoi pois madjaariheimot, ja pakotti poljaanien vanhat viholliset drevljaanit maksamaan veroa. Drevljaanit kuitenkin kapinoivat Olegin poikaa suuriruhtinas Igoria vastaan ja tappoivat tämän. Igorin leski Olga kosti surman ankarasti, ja siitä lähtien drevljaanit ovat olleet osa Kiovan Rusinmaan valtakuntaa.

Kiovasta itään ja etelään, Asovanmeren rannoilla ja Krimin niemimaalla on varjaagien vanhoja siirtokuntia, jotka myös maksavat veroa Vladimirille. Merkittävin Asovanmeren rannikon kaupungeista on Tmutarakan.

Naapurit

Kiovan Rusinmaan mahtava naapuri etelässä on Kreikan keisarikunta (eli Bysantti, mutta tämä termi on hieman anakronistinen ja viittaa enemmän taiteeseen ja kulttuuriin kuin valtakuntaan). Sen pääkaupunki Konstantinopoli on varjaagien tunteman maailman suurin kaupunki ja voittamattomasti linnoitettu: sen muureja ei ole koskaan taistelemalla murrettu. Kiova on useaan otteeseen ollut sodassa Konstantinopolia vastaan, mutta nyt rauha on sinetöity avioliitolla suuriruhtinas Vladimirin ja ruhtinatar Anna Porphyrogenitan välillä. Konstantinopolia hallitsee Annan veli keisari Basilius II.

Intoa lähteä ryöstelemään Kreikkaan on varjaagien parissa lisännyt tieto siitä, että kreikkalaisten sotilaallinen voima ei ole verrannollinen heidän rikkauksiinsa: heidän yläluokkansa ei ole sotureita kuten varjaagien ja slaavien parissa, vaan he luottavat puolustuksessaan hyvin pitkälti palkkasotureihin. Yksi Kreikan keisarin henkivartiokaarteista koostuu pelkästään varjaageista, ja myös slaaveja on kreikkalaisten palkkalistoilla. Kreikkalaiset myös taistelevat paljon keskenään, ja valtakunta on melko sirpaleinen. Ryöstely-yrityksiin saattaa rohkaista myös se, että kreikkalaiset turvautuvat mielellään sotimisen sijaan neuvotteluihin, eivätkä häpeile maksaa suuria määriä hopeaa uhkaajilleen mikäli sillä vältetään taistelu. Kaikesta tästä huolimatta Kreikka on vielä voimissaan, eikä kovinkaan helposti lyötävissä.

Bulgaria oli vielä muutama sukupuolvi sitten itsenäinen keisarikunta ja slaavinkielisen kristityn maailman keskus. Konstantinopolilaisten kannustamana suuriruhtinas Vladimir kuitenkin hyökkäsi Bulgariaan, valloitti pääkaupunki Preslavin ja siirsi hetkeksi oman hallinnollisen pääkaupunkinsa Preslavetsiin, koska mieltyi Bulgarian alueisiin niin kovin. Juonittelevat konstantinopolilaiset kuitenkin järkyttyivät tästä, ja silloinen keisari Johannes Tzimiskes onnistui lopulta ajamaan Sviatoslavin pois Balkanilta valloittaen itse Preslavin. Bulgariasta tuli Konstantinopolin provinssi, mutta kapina keisari Romanin ja kenraali Samuelin johdolla on edelleen käynnissä.

Kiovasta länteen sijaitsee Puola, jota hallitsee kuningas Mieszko. Puolan hallitsemat slaaviheimot ovat hiljalleen kääntyneet läntiseen kristinuskoon Mieszkon naitua Böömin herttuan kristityn tyttären parikymmentä vuotta sitten. Kahdeksan vuotta sitten suuriruhtinas Vladimir valloitti puolalaisten hallussa olleet “punaiset kaupungit” Peremyshlin ja Tservenin.

Kreikasta koilliseen sijaitsee myyttinen Hopeamaa (Abbasidien kalifaatti, hallitsee suurinta osaa Lähi-idästä) jossa jokunen varjaagikauppias on käynyt. Yleensä arabien kanssa tehdään kauppaa kuitenkin jollain Mustanmeren, Välimeren ja Volgan kauppapaikoista. Suurimmalle osalle tavallisista varjaageista Hopeamaa on vain jokin kaukainen paikka, josta oudoin koukeroin koristellut dirhamit sekä laadukkaat sapelinterät ja kypärät tulevat.

Hopeamaan pohjoispuolella, Venäjänmaalta itään on Kasaarien Kaganaatti joka vaikutti aiemmin Venäjänmaan kauppaan, politiikkaan ja kulttuuriin toistaiseksi paljon enemmän kuin Kreikka. Kasaarit ovat paimentolaisia, jotka puhuvat turkkilaista kieltä ja tunnustavat juutalaista uskontoa: tämä suhteellisen pieni heimo hallitsi suurta ja väkirikasta, monikielistä ja moniuskontoista valtakuntaa Volga-joen varrella ja Kaspianmeren ympäristössä ennen kuin suuriruhtinas Sviatoslav voitti kasaarit ja hävitti pääkaupunki Atilin. Kasaarien hallitsija on kagaani eli keisari: hän on valtakunnan symbolinen ja uskonnollinen johtaja, mutta lähes hänen rinnallaan hallitsee beg eli sotapäällikkö joka on taas armeijan ja virkamiehistön komentaja sekä usein tosiasiallinen hallitsija.

Pohjoisempana, Volgan mutkassa sijaitsee Volgan Bolgarin valtakunta, jonka kuningas eli emiiri oli kasaarien vasalli. Bolgarit ovat turkinkielisiä kuten kasaaritkin, mutta tunnustavat islamilaista uskoa: heidän lisäkseen kaganaatissa asuu paitsi paljon muita islamilaisia (mm. kagaanin henkivartiokaarti koostuu arabeista), kristittyjä, vanhan shamanistisen paimentolaisuskonnon harjoittajia sekä tietenkin juutalaisia. Kaikilla uskontokunnilla on omat tuomarinsa pääkaupungissa ja kuten monissa paimentolaisvaltakunnissa, uskonnollinen suvaitsevaisuus on tietoisesti valittu politiikka.

Kiovan Rusinmaata ja kaikkia naapureitaan uhkaavat petsenegit (suuri turkinkielinen paimentolaiskansa) idässä ja etelässä. Petsenegit ovat ajoittain olleet liitossa niin Kiovan kuin Konstantinopolinkin kanssa, mutta luotettavia he eivät ole. Juuri petsenegit tappoivat suuriruhtinas Sviatoslavin, Vladimirin isän, ja tekivät tämän kallosta juomakupin.

Pohjoisessa, Varjaagien Meren takana ovat tietenkin Varjaagien Maat. Venäjän varjaagiruhtinaat pitävät yllä kontakteja sukulaisiinsa kotopuolessa, ja saattavat esimerkiksi pyytää lähettämään itselleen lisää palkkasotureita. Pohjoisen varjagit eli viikingit koostuvat lukuisista heimoista -tanskalaiset, svealaiset, gööttalaiset jne- mutta varsinaiset valtakunnat ovat sielläpäin muodostuneet varsin vastikään. Pohjoisen varjagit ovat Venäjänmaan varjageille ja slaaveille tärkeä kauppakumppani sekä palkkasotureiden lähde, mutta muuten pohjoisten kotimaiden vaikutus idäntiellä on vähentymään päin. Vaikutteita otetaan mielummin kehittyneistä idän ja etelän valtakunnista.

Kaikkia pohjoisessa olevia alueita kutsutaan slaavien parissa yhteisnimellä Keskiyön maa.

Konsta Nikkasen Hopeavirta-larppia varten kirjoittamasta tekstistä ajanmukaistaneet ja täydentäneet Jenni Sahramaa ja Olli Hakkarainen. Kartta Olli Hakkarainen.